VASTOINKÄYMISISTÄ VOIMAA

Kun istuin viime viikon perjantaina Karjalan kovimman urheilijabriiffissä meidän boxin kisaajien kanssa, mietin hetken aikaa että mitä hittoa mä oikeesti täällä teen. Päällimmäinen fiilis oli suunnaton ärsytys ja pettymys siitä, että itse ei tulisi pääsemään kilpakentälle. Teki mieli lähteä kotiin.

Havahduin kuitenkin itse siihen kuinka negatiivisesti mieleni käyttäytyi. Pysäytin ajatusten virran ja kysyin itseltäni "mitä hyvää voit tästä viikonlopusta saada irti?". Halusin kääntää oman ajatusmallini positiiviseksi. Halusin pystyä nauttimaan hienosta tapahtumasta.

Päätin, että otan kaiken irti mahdollisuudesta tutustua uusiin ihmisiin, kehittyä valmentajana ja tehdä kaikkeni sen eteen, että meidän kilpailijoilla olisi asiat hyvin. Tein tietoisen päätöksen ajatella asiasta positiivisesti.



Vaikka joinakin hetkinä rannevamma pääsee pääni sisään ja se alkaa harmittamaan, olen ylpeä siitä kuinka puolen vuoden aktiivinen mentaalisen puolen harjoittaminen on kannattanut. Pystyn kääntämään tämän pienen mutkan matkassani suureksi vahvuudeksi.

Kilpailuiden väliin jäämisen tuottama pettymys on kääntynyt vahvaksi haluksi puskea omia rajojaan. Olen onnistunut viemään omaa tekemistä pidemmälle epämukavuusalueelle kuin koskaan aiemmin. Aiemmin uskomani rajat eivät olekaan olleet oman tekemisen rajoja. Uskon, että tämän kokemus on kasvattanut minua jälleen paljon - aivan kuten aiemmatkin loukkaantumiseni, vaikka tämä ei mittakaavassa olekaan niin suuri. Ja se tekee minusta entistä vahvemman kilpailijan kun kilpailuiden aika koittaa.

Ehkäpä jollain kierolla tavalla ihminen kaipaa tielleen vastoinkäymisiä, sillä niistä oppii aina jotakin arvokasta. On vaikeaa yhdistää pisteitä ellei niitä näe. Vasta katsoessamme taaksepäin, ymmärrämme mikä merkitys kohtaamillamme asioilla on ollut. Kaikista vaikeistakin asioista pystymme usein löytämään jotakin hyvää. Pitää vain katsoa riittävän tarkasti.