By Laura Hämäläinen

2016/03/07

LISÄÄ HYVIÄ MAANANTAITA

IMG_2046

Pidän maanantaista. Jollain pienellä mittakaavalla se on aina uusi ja raikas aloitus edessä olevaan viikkoon ja sen mukana tuleviin haasteisiin. 

Tänään se viikon aloitus jotenkin korostui. Uudet treenit taas viikoksi eteenpäin ja maanantait alkaa sitäpaitsi useimmiten tempaamisella joten mikäs sen parempaa. Kaipasinkin hyvää fiilistä, sillä perjantaina epäonnistuin todella pahasti 16.2 open treenissä ja fiilikset vaihtelivatkin sitten koko treenaamisen lopettamisesta sisuuntumiseen ja suorastaan surkuhupaisaan huvittuneisuuteen. Jälkikäteen melkein huvittaa se miten tunteisiin oma epäonnistuminen menikään, mutta perjantaina ei paljoa naurattanut (:D). 


Viikonlopun jälkeen myös arkinen ateriarytmi, smoothiet ja kana/bataatti systeemit maistuvat taas taivaalliselta kun viikonloppuna tuli syötyä pizzaa, tortilloja, karkkia ja ties minkälaista jälkkäriä. 


Vuoroviikoin myös työmaanantait ovat hyvin erilaisia. Tänään alkaa taas iltaviikko mikä tarkoittaa sitä, että näen tällä viikolla enemmistöä asiakkaista, teen hieman "raskaampia" työvuoroja kun valmennettavia tunteja on tuplamäärä aamuihin verrattuna ja alkaapa tänään uusi on ramp -ryhmäkin, huippua! 


En oikein koskaan ole ymmärtänyt ihmisiä, jotka vihaavat maanantaita. Taustalla on varmasti jonkinasteista tyytymättömyyttä omaan työhön tai arkeen jos siihen paluu ei viikonlopun jälkeen maistu muulta kuin puulta (rimmas, heh). Olen varma, että jokaisen maanantaistakin pystyy kaivamaan esiin positiivisia asioita. Ne voivat olla pieniä tai suuria, pääasia että pysähdyt huomaamaan ne. 


Tänään aamulla feilasin vain yhden tempauksen koko treenissä ja senkin vedin yli. Mielummin överit kun vajarit (:D)

Lounas ja eväät oli jo valmiina odottamassa jääkaapissa.

Elli tuli takaisin helsingistä. <3 

Oltiin poikaystävän kanssa yhtä aikaa hereillä aamulla. 

Löysin kiekkoparkin keskustasta. 

Uudet kengät eivät hiertäneet tänään enää niin paljoa kuin ennen. 

Akku ei loppunut kun soitin äidille (vaikka nykyään se loppuu vaikka olisi 60% jäljellä)

En jaksanut pedata sänkyä enkä potenut huonoa omatuntoa siitä. 

En myöskään jaksanut pestä pyykkiä mutta tiedän, että ehdin huomenna paremmin.


Kello ei ole vielä edes kahta, mutta olen varma että sinunkin maanantaihin on mahtunut jo monta mukavaa asiaa. Huomasitko, saatoit jopa hymyillä niille? 


SHARE:

3 kommenttia

  1. Maanantait on ihania.
    Mä tein perjantaina 16.2 ja pääsin siinä todellakin pidemmälle kun oisin koskaan uskonut- kaiken lisäksi tein siinä rive pr:än- ja suorittaminen loppu siihen kun sitä piti juhlia niin rajusti. Nostin tän saman painon vielä useemman kerran samana päivänä. Ja olin todella onnellinen, siis ihan todella.
    Toivottavasti säkin hymyilit- koska ehkä tiedät tunteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. vitsi HUIPPUA !!! noi on just niitä parhaita fiiliksiä! vitsi, todellakin hymyilin.

      Poista

Canon EOS 600D
EFS 18-50mm f/3.5
Canon Lens EF 50mm f/1.8.
Canon Speedelite 430EX II lisäsalama
Kuvanmuokkaus Photoscape

© LAURA H.

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig