By Laura Hämäläinen

2015/10/22

HUOMENNA KISATAAN

IMG_6054

Huomenna se on sitten aika löytää se kuuluisa beast mode ja tehdä parhaansa UNBROKEN -kilpailun ensimmäisissä lajeissa. Rehellisesti sanottuna kyllä jonkun verran alkaa jännittämään, varsinkin kun meidän Tommi ei nyt polvivamman vuoksi lähdekään mukaan. Huomenna kilpailijat eivät saa ottaa huoltajaa/valmentajaa mukaan eli yksin on lähdettävä ajelemaan kohti Santahaminaa ja ensimmäistä kisapäivää. Onneksi kisapaikalla on paljon tuttuja :-) 

Ensimmäinen laji on sotilasesterata ja itsellä siitä kyllä ihan hyvät fiilikset. On kiva päästä tekemään jotain ns. outside the box -juttua ja meillä on ollut mahdollisuus harjoitella rataa täällä Lahdessa joten ekaan lajiin lähden kyllä tosi hyvillä fiiliksillä! 


Toinen laji on 3km juoksu lisäpainon kanssa ja noh, sanottakoon ettei ole ehkä itellä tämä siellä mukavuusalueella _yhtään_ :D Juokseminen kovaa on aina ollut itselle asia, jota en ole mielelläni tehnyt ja siihen kun tyrkätään lisäpainoa mukaan niin edessä on kunnon mental challenge itselle ainakin. Mutta sehän tässä lajissa viehättääkin, pääsee puskemaan omia rajojaan ja pitää olla valmiina kaikkeen. 


Jos jotain juttua toivoisin kisoihin niin se olisi varmaankin käsillä kävelyä! :D Katsotaan miten käy, tiedämme lauantain lajit vasta silloin kisapäivän aamuna, jaiks.

Jos ei ole mitään tekemistä lauantaina niin tulkaa ihmeessä katsomaan kisoja paikan päälle Espooseen Tapiolan urheiluhalliin! Liput voi ostaa tiketistä etukäteen tai ovelta paikan päältä! Lisäinfoa tapahtumasta www.unbroken.fi ja liput voi ostaa täältä! Tapahtumaa kannattaa seurata myös sosiaalisessa myös instagramissa @unbroken8000 sekä snapchatissa crossfit8000 - siellä luvassa mm. kilpailijoiden haastatteluja reaaliajassa!  

IMG_6056

Ja viime viikolla tapahtui jotain mitä on odotettu koko hemmetin vuosi !! Nimittäin sain vihdoin ensimmäisen muscle upin renkailla (!!!!!!) Voit katsoa tuosta alta videon ja mun "kevyen" onnistumisen elämyksen. Harmi ettei 15 sekuntiin mahtunut alastulon jälkeinen maahan romahtaminen ja onnen kyyneleiden pyyhkiminen :D Voit katsoa videon tästä!

SHARE:

1 kommentti

  1. Tsemppiä kisoihin ! :) Toi video on vaan niin loistava, siitä huokuu oikeen aito ilo onnistumisesta!!

    VastaaPoista

Canon EOS 600D
EFS 18-50mm f/3.5
Canon Lens EF 50mm f/1.8.
Canon Speedelite 430EX II lisäsalama
Kuvanmuokkaus Photoscape

© LAURA H.

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig